SVR - Apteekkikosmetiikan uusin tulokas

08.03.2023

Tänään esittelemme 2022 Suomeen rantautuneen Ranskalaisen apteekkikosmetiikkasarjan, SVR:n. Tuotesarjan nimi SVR tulee perustajakaksikon Simone ja Robert Veretin nimikirjaimista. Simone oli ranskalainen apteekkari joka perusti miehensä Robertin kanssa iho-ongelmiin keskittyvän dermokosmetiikkasarjan ja nimesivät sen omien nimikirjaimiensa mukaan. Tarina sai alkunsa vuonna 1962 ja pian avattiinkin jo ensimmäinen tehdas lähelle Pariisia. Tämän päivän SVR tuotteet ovat kuitenkin jo kehittynyttä kosmetiikkaa ja ideana onkin tarjota laadukkaita ihonhoitotuotteita pienemmillä ainesosaluetteloilla, vähemmällä muovilla sekä hormonihäiritsijätestien kera

SVR dermokosmetiikka taistelee hormonihäiritsijöitä vastaan,sillä sarjan tuotteet testataan omassa laboratoriossa kokonaisuutena, eikä vain yksittäisinä raaka-aineina. Laboratorio on erikoistunut mittaamaan hormonitoimintaa häiritsevien aineiden vaikutuksia eläviin organismeihin yli kymmenen vuoden ajan.

"Tavoitteena on testata SVR-tuotteet, jotta ne sopivat herkimmällekin iholle, ja muokata koostumuksia niiden osalta, jotka eivät läpäise testejä."


Mitä hormonihäiritsijät ovat kosmetiikassa?

Hormonihäiritsijöiksi kutsutaan sellaisia ainesosia tai ainesosien yhdisteitä, jotka häiritsevät endokriinisen järjestelmän toimintaa. Ihmisen endokriininen järjestelmä valmistaa ja erittää hormoneja. Tämän lisäksi rauhaset osallistuvat myös hormonitoiminnan säätelyyn.

Hormonitoimintaa häiritsevät aineet muistuttavat ominaisuuksiltaan hormoneja ja siitä syystä ne voivat alkaa häiritsemään elimistön luonnollista hormonitoimintaa. Ehkäpä yleisimpiä kosmetiikan hormonihäiritsijöiksi epäiltyjä aineita ovat aurinkotuotteissa yleisesti käytetty oktokryleeni tai säilöntäaineena käytettävä propyyliparabeeni. Myöskin esimerkiksi hiusväreissä käytettävä resorsinoli on hormonitoimintaan vaikuttavien epäiltyjen listalla.

Mitä vaikutuksia hormonihäiritsijöillä voi olla elimistöön?

Etenkin pienet lapset voivat olla alttiimpia hormonitoimintaa häiritsevien aineiden vaikutuksille. Kysymys ei ole pelkästä kosmetiikasta, sillä näitä hormonitoimintaa häiritseviä ainesosia voi esiintyä myös esimerkiksi erilaisissa muoveissa, vaatteissa sekä astioissa.

Erilaisia terveysvaikutuksia voivat olla esimerkiksi kilpirauhasen ongelmat, ennenaikaisen murrosiän oireet tai endometrioosi tai muut hedelmällisyyteen ja munasarjoihin liittyvät ongelmat.

Tutustutaan seuraavaksi hieman SVR:n tuotteisiin.

[A] [B3] [C]

SVR on tuonut markkinoille tehokkaat täsmätuotteet, joita voi yhdistellä muiden SVR tuotteiden kanssa. Tuotesarjasta löytyy mm. A-vitamiiniseerumi, B3-vitamiiniseerumi, sekä C-vitamiiniseerumi. Mielenkiintoa herättäviä tuotteita ovat myöskin dermokosmetiikassa ehkä harvinaisemmat B3-hoitoneste sekä kangasnaamio. Erilaiset tuotteet ovat myös spf30 tipat sekä silmänymäpäryksille tarkoitetut seerumimaiset tuotteet, joista päiväkäyttöön tarkoitetussa tuotteessa on ihanteellinen viileyttä tuova metallinen levityspää. 

Biotic

Biotic-linjan voiteet sisältävät kaikki probiootteja, C-vitamiinia ja hyaluronihappoa sekä niissä on kaikissa jokin erityisainesosa lisänä. [HYALU]BIOTIC on koostumukseltaan geelimäinen ja se sisältää kahta eri tyyppistä hyaluronihappoa, [CERA]BIOTIC on koostumukseltaan kiinteä paksuhko voide ja se sisältää mm. keramideja, [PEPTI]BIOTIC on koostumukseltaan mattapinnan jättävä ja se sisältää peptidejä, [C20]BIOTIC sisältää kahta erilaista C-vitamiinia sekä tuotteessa on myös pieniä keltaisia E-vitamiinihelmiä, jotka sulavat iholle tuotetta levitettäessä, [COLLAGEN]BIOTIC sisältää ravitsevan  voidepohjan lisäksi kasviperäistä kollageenia. 

Cicavit+

Cicavit+ tuotteet ovat tarkoitettu vaurioituneelle iholle. Suosittu Creme Cicavit+ on tarkoitettu mm. tatuointeihin, ruhjeisiin, ihon naarmuihin ja muihin iholla esiintyviin ärsytyksiin. Tuotetta voi käyttää myös vauvoille sekä ulkoisille limakalvoille. Muita tuotteita ovat huulille tarkoitettu parantava naamio sekä extrahoitava huulivoide. 

Densitium

Densitium tuotteet ovat tarkoitettu vaihdevuosi-ikäisille ja niiden tehokkaat ainesosat vähentävät ryppyjä ja parantavat ihon koostumusta. Linjasta löytyy mielenkiintoinen kaksoisseerumi, jonka pakkaus annostelee iholle kahta eri seerumia. Toinen seerumeista on geelimäinen hyaluronihappoa ja bio-kalsiumia sisältävä seerumi  ja toinen on öljymäinen mm arganöljyä sisältävä seerumi. Muita linjan tuotteita on päivävoide, yövoide sekä silmänympärysvoide. 

Hydraliane

Hydraliane linjasta löytyy 3 eripaksuista voidetta, joista Legere ( normaalille- ja sekaiholle) on kevyin ja Extra Riche (erittäin kuivalle iholle) on paksuin. Hydraliane voiteet sisältävät SVR:n kehittämää fysiomukautettua vettä, joka on identtinen ihossa olevan veden kanssa. Voiteet sisältävät myös kosteutta sitovia sokereita. Raaka-aineista löytyy myös kosteuttavaa sheavoita ja skvaleenia.

Palpebral by Topialyse

Suosittu silmänympärysvoide on tarkoitettu herkälle ja ärtyneelle silmänympärysiholle. Tuote on suunniteltu niin, että sitä voi käyttää myös liikkuvalla luomella. Tuote sisältää mm. hyaluronihappoa, lakristiuutetta sekä Omega 3- 6 ja 9 rasvahappoja. Tuotetta voi käyttää hyvin myös yli 3-vuotiaiden lasten silmänympäryksille. 

Physiopure

Physiopure tuotteet ovat kasvojen ihon peruspuhdistukseen suunnitellut tuotteet, jotka sopivat myös herkälle iholle. Linjasta löytyy pehmeän tuoksuinen misellivesi kahdessa eri koossa, sekä pehmeä puhdistusgeeli, joka ei kuivata ihoa pesun aikana. 

Sebiaclear

Sebiaclear tuotteet ovat tarkoitettu rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle. Linjasta löytyy mm.  atselaiinihappoa, sinkkiä, niasiiniamidia ja salisyylihappoa sisältävä seerumi, mattapinnan jättävä voide, myös vartalolle sopiva kuoriva puhdistusgeeli, misellivesi, kuoriva micro-peel kasvovesi, sekä kosteuttava Hydra-voide ja salisyylihappoa sisältävä geelivoide.

Sensifine

Sensifine tuotteet ovat suunniteltu herkälle iholle. Tuotteiden pakkauksista löytyvä numero kertoo sen, kuinka montaa raaka-ainetta tuotteen ainesosaluettelossa on käytetty. Sensifine-linjasta löytyy puhdistusmaito, paksuhko puhdistusbalsami (kasvoille hierottaessa sulaa öljyksi), geelimäinen ja voidemainen kasvovoide, sekä kuivaa ja herkkää ihoa hoitaja yö-öljy, joka sisältää pantenolijohdannaista sekä kuutta erilaista luonnon öljyä.

Sensifine AR

Sensifine AR tuotteet ovat suunniteltu voimakkaasti punoittavalle iholle, jossa on esimerkiksi couperosa tai rosacea. Tuotteet vähentävät tulehduksellista punoitusta sekä viilentävät ihoa lämpöä säätelevällä ainesosalla. Linjasta löytyy 2 eri koostumuksen omaavaa hoitovoidetta, sekä misellivesi, jolla iho voidaan puhdistaa hellävaraisesti. 

Spirial

Spirial tuote on alumiiniton antiperspiranttimainen tuote hikoiluun. Vaikuttavina aineina on mm. pelkokorteuute (säätelee hikoilua), salviauute (ehkäisee hajuja) ja bambu-uute (imee kosteutta). Tuote on vegaaninen, hajusteeton ja alkoholiton. 

Topialyse

Topialyse on vartalonhoitolinja kuivalle, ärtyneelle ja atooppiselle iholle. Linjasta löytyy pehmeän tuoksuinen pesuöljy (tällä voi pestä koko vartalon, myös hiukset) , sekä eri paksuiset vartalovoiteet. Mukaan on tuotu myös tehokas käsivoide, huulivoide sekä pesuvoide. 

Xerial

Xerial linjasta löytyy 3 tuotetta: Xerial 30 on tarkoitettu paikallisesti käytettäväksi esimerkiksi kyynärpäihin, polviin tai kantapäihin. Voidetta voi käyttää myös sheivauksen jälkeen sisäänpäin kasvaneiden karvojen hoitoon. Xerial 50 taas on 7 päivän tehohoito, jota käytetään kuuriluontoisesti esimerkiksi jalkojen alueelle. Sarjasta löytyy myös kuorivat sukat, jotka eroavat markkinoilla olevista sukista siten, että sukat sisältävät myös hoitavia ainesosia. Sukissa on myös säädelty kuorivien ainesosien vapauttavia kohtia siten, että ne on kohdistettu vain tyypillisesti jalkojen kuiviin kohtiin.